Lauantai aamuna varhain ajelin Nurmijärvelle tyydyttämään agilityn kaipuuta Troyn kanssa. Varauskalenteri on tupaten täys, paitsi aamuisin, silloin siis sinne :).
Oli niin mahti ihanaa päästä treenaamaan pitkästä aikaa ja viel lämpimässä keinonurmella.
Tehtiin irtoomis harjoituksia, kontakteja ja muutamia eri hyppyharjoitteita. Tuubin kanssa tokotettiin. Seuraamista ja ohjattua. Palkinnoksi se sai mennä aina putkeen tahi pujotella :o).
Tänään on talviaika alkanut sateisissa ja suorastaan myrskyisissä merkeissä. Varmaan pitänee naksutella metallia taas Troylle.

Iltana eräänä laitoin olkkarin lattialle pahvilaaatikon, otin naksun ja nameja ja päätin, että koiran pitää istua laatikossa. Troylla meni asian oivaltamiseen viitisen minuuttia, Tuubin kanssa tuijoteltiin toisiamme ja laatikkoa reilu vartti, eikä mitään tapahtunut. Miten voikin olla niin erilaiset? Tietty Troylle olen käyttänyt naksua enemmän ja ilmeisesti käyttänyt sitä oikein, kun taas Tuubi odottaa aina ohjeita, olen itse sen siihen opettanut jo varhaisista vaiheista. Kumpikin tyyli siis toimii, mutta epäilemättä yritteliään ja kekseliään kaverin kanssa voi päästä pidemälle. Asialla on silti kääntöpuolikin, Troy nimittäin varioi liki jokaista liikettä jossain vaiheessa, mutta kun asia on sille selvä ei se juuri tee virheitä.